- Your program is very flexible, there might be changes, Nikos aloittaa päivän.
Koko päivä onkin sitten yhtä muutosta, mitään ohjelmaan merkittyä ei tapahdu, mutta paljon muuta kylläkin. Käymme Nikosin kollegan Parisin kanssa kahvilla, tunnin verran. Seuraamma it-yksikön työpäivää. Kolme ihmistä hoitaa valtavan sairaalan it-touhut, ja puhelimet soivat jatkuvasti. Nikosilla oli kännykkä vielä korvalla ja puhelu kesken kun hän vastasi toisella kädellä pöytäpuhelimeen. Kaikki tekevät kaikkea, ja koska resursseja on aivan ilmeisesti liian vähän, kenelläkään ei ole aikaa erikoistua mihinkään. Ihmisiä juoksi toimistossa kyselemässä asioita vähän väliä. Päivä tuntui kuluvan enemmän tai vähemmän help-desk tyyppiseen touhuun, joten ymmärrettävästi mitään isoa kehitysprojektia ei pystytä tekemään. Vierailimme serverihuoneessa, ja olin kiitollinen Matiaksen antamasta lyhytkurssista servereiden maailmaan juuri ennen lähtöä, koska oikeasti ymmärsin mistä it-hemmot puhuivat. Hieman huolestuttavaa oli kupruileva seinä serverin takana ja kuulimme että viereisessä huoneessa oli ollut vesivahinko. Ja että putkien paukkuminen siinä rakennuksessa oli aika tavallista. Ehkä ei ihan paras paikka serverille.
Taukoja on ainakin ensimmäisen päivänä enemmän kuin varsinaista ohjelmaa, ja Nikos kertoi miten pääsemme kirjautumaan it-yksikön tietokoneisiin ja nettiin taukojen aikana.
-Kaikkiin koneisiin on sama salasana, koska emme jaksa muistaa montaa eri salasanaa, eli ottakaa vain se kone mikä on vapaana, Nikos kertoo.
Tietoturva siis ilmeisen hyvin kunnossa. Mitähän Vaasan keskussairaalan it-yksikkö tästä sanoisi.
Vierailimme kättelemässä ihmisiä henkilöstöosastolla, talousosastolla, teknisellä osastolla, laskutusosasatolla ja hankintaosastolla. Tilat olivat todella ahtaita, ja lähes jokaisen työhuoneen täytti sankka savu. Tupakointi on todella yleistä, ja henkilökunta viis veisaa tupakointi kielletty –kylteistä. Kiersimme myös päivystyksen, laboratoriot ja verenluovutuksen sekä lopuksi henkilökunnan lastentarhan. Tai siis henkilökunnan lasten lastentarhan. Tapasimme ainakin kaksikymmentä uutta ihmistä, ja muistissa on tasasn yksi nimi. Toivotaan, että huomenna saldoon tulee edes toinen.
Iltapäivällä heitin lenkkarit jalkaan ja lähdin patikoimaan läheiselle Lykavitoksen kukkulalle, joka on Ateenan korkein paikka. Nyt näin todella koko Ateenan merelle saakka, Pireuksen satamaa myöden. Akropolis kohosi talomeren keskeltä, ja vanha Panatinaikoksen olympiastadion erottui myös hyvin.
Ihmettelin entistä enemmän Ateenaa rumana kaupunkina kuvailevia matkaoppaita. Vajaa kilometri hotellilta alkoi Lykavitoksen alue, jossa risteilee sora- ja hiekkapolkuja puiden katveissa, linnut lauloivat ja kukat tuoksuivat. Vain suurkaupungin autojen ääni muistuttaa siitä, että en ole jossain maaseudulla. Poluilla oli kymmenittäin koiriaan ulkoiluttavia tai lenkkeileviä ateenalaisia (joukossa ehkä jokunen turistikin minun lisäkseni). Suurin osa turisteista näytti kuitenkin ottaneen taksin lähelle huippua, josta oli vielä kivuttavana reipas matka portaita. Nyt löytyi loistava lenkkimaasto lähellä hotellia.
Filippous-kukkulalla, taustalla Akropolis ja korkeimpana kohtana Lykovitos-kukkula, jonka lähellä hotelli sijaitsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti